Bonobot

Viime yön unessa olin ihmisapina, ehkä simpanssi, mutta todennäköisesti kuitenkin bonobo. Olimme tunkeutuneet taloon, joka muistutti hyvin paljon sitä taloa siinä unessa, jossa pilvet kiinteytyivät vaahtokarkkeja muistuttavaksi ja ilmanpaine nousi jyrkästi.

Meitä oli kolme, ja me siis olimme kaikki apinoita eli minä, ystäväni ja hänen pikkusiskonsa. Talon olohuoneen pöydällä oli kermanvärinen puhelin, jossa oli vanhanaikainen valintalevy. Puhelimen vieressä oli puolestaan ultramoderni puhelinvastaaja. Vaikka oikeastaan ei me apinoina osattu sanoa, mikä laite se oikein oli.

Laitteessa oli muovinen kehämäinen antenni sellaisen noin viisitoistasenttisen muovisen varren päässä. Ihmettelimme, että mikä laite se on ja osoittelimme sitä kömpelöillä apinansormilla kuitenkaan uskaltamatta koskea antenniin, kunnes minä sitten rohkaisin mieleni ja hipaisin sormellani kehää, eikä mitään tapahtunut. Tästä rohkaistuneena ystävänikin koskivat siihen. Laitteessa oli myöskin nappi. Painoin sitä, mutta ei kuulunut kuin hiljaisuutta. Sen jälkeen laite ja puhelin eivät enää suuremmin kiinnostaneet minua eikä ystävääni. Lähdin tutkimaan, mitä muuta jännää olohuoneessa oli. Ystävänikin kämmersi sellaista apinan rystykävelyä olohuoneen ikkunan ääreen. Ikkunassa oli valoverho, mutta sen takaa ulkona näkyi omenapuu täynnä punaisia omenoita. Tämä näky mitä ilmeisimmin kiinnosti ystävääni, sillä hän jäi tuijottamaan sitä herkeämättä.

Ystäväni pikkusisko räpelsi edelleen puhelinvastaajaa ja painoi sitä nappia, jota minäkin olin aikaisemmin painanut. Nyt sieltä ei kuulunutkaan hiljaisuutta, vaan kohinaa. Pikkusisko painoi uudestaan nappia ja kohina lakkasi. Sen jälkeen hän otti puhelimen vierestä suuren keittiöveitsen ja alkoi lähestyä edelleen ikkunan ääressä omenapuuta ihailevaa isoveljeään...